Post by niza on Feb 22, 2023 12:35:24 GMT

Sabine Valentin
Ihminen / 23-vuotias / Vartija / Arcalis
LuonneSabine on totinen ja määrätietoinen. Nainen tavoittelee aina täydellisyyttä eikä tyydy puutteelliseen suoritukseen. Nuorelle on opetettu pienestä pitäen, että henkilön arvo määräytyy tämän suoritusten mukaan. Niinpä vartijasta on muovautunut tietynlainen työnarkomaani, joka alkaa epäilemään itseään heti kun löytää itsensä ilman mitään tekemistä. Hän kantaa itseään ylpeänä, mutta ei ole syvimmillään ollenkaan niin itsevarma kuin antaa muiden luulla. Tosin tätä ei nainen koskaan itsestään myöntäisi.
Menneisyys
Jo nuoresta tytöstä pitäen Sabine on elänyt sukunsa ideaalien mukaisesti. Hovin tavat ja hienous opeteltiin varhain, mikä varmisti myös hyvän lähtökohdan tulevaisuudelle. Rikkauksien ympäröimänä, naisella ei koskaan ollut puutetta mistään materiaalisesta. Valentinen suvun tapaan, tunteilla ei kuitenkaan ollut roolia heidän arkipäivässä, mikä jätti vanhempien rakkauden vähäiseksi. Erityisesti isää ei Sabine usein nähnyt. Nuoren kasvattivat pääosin tämän äiti ja lukuisat perheen palvelijat.
Huomionkipeä nuori asetti tavoitteeksi voittaa isänsä arvostus vielä tavalla tai toisella. Niinpä Sabine uppoutui opintojen ja työn pariin. Ajan kanssa, nainen ansaitsi itselle paikan vartioiden keskuudessa. Uskollisena omalle perheelle ja kruunulle, Sabine vannoi todistavan olevansa nimensä arvoinen.
Muuta
Pinterest: Hahmo
Spotify
- 170cm pitkä
- Ääni