Post by Admin on Feb 8, 2023 2:22:01 GMT
Joka neljäs vuosisata lohikäärmeet valitsivat itselleen kuninkaan ja kuningattaren hallitsemaan heidän maailmaansa ja ylläpitämään rauhaa. Kun aika alkoi ottaa voiton vanhasta hallitsijaparista siunasivat ja kruunasivat ne seuraavan jatkamaan jalanjäljissään, poistuakseen tämän jälkeen yhdessä tuonpuoleiseen. Halukkaita pareja oli satoja, mutta vanhat ja viisaat hallitsijat löysivät kullekin aikakaudelle juuri oikeanlaisen parin.
Lohikäärmeparit vähenivät kuitenkin vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän ihmisen löytäessä tiensä niiden maailmaan. Olentoja surmattiin surutta, niiden maita poltettiin ja ryöstettiin, pienempiä lohikäärmeitä valjastettiin jopa orjatyöhön. Ihminen oli julma ja armoton, eikä tuon ahneudella tuntunut olevan rajoja.
Viimeiseksi kuningaspariksi valittiin kaunis kultavalkea lohikäärme, Nare Suojelija, sekä hopeasuomuinen Ughys Lempeä. Ne olivat suotuisa, odotettu valinta ja uuden kuningasparin olisi määrä solmia heidän ja ihmisen välille sopimus rauhasta. Parin kruunajaisia juhlittaisiin kesäkuukausina, jonka jälkeen ne hallitsisivat seuraavat neljä vuosisataa, lohikäärmeiden kulta-aikaa.
Tämä ei kuitenkaan käynyt kaikille. Atirth Pimeäntuoja oli katkera ja oikukas punasuomuinen lohikäärme, joka tunnettiin rakkaudestaan rikkauksia ja valtaa kohtaan. Atirth, joka oli aina syvästi rakastanut Narea saamatta vastakaikua, kuulikin pian uuden hallitsijaparin valinnasta. Katkera peto ilmestyi taistelemaan paikastaan lohikäärmeiden kuninkaana ja haastoi Ughysin. Kunniansa, paikkansa ja rakkaimpansa puolesta Ughys otti haasteen vastaan.
Verinen kamppailu kesti kokonaisen talven ja kevään, jonka jälkeen Atirth viimein hävisi. Juuri kruunajaistensa aattona taistelun uuvuttama Ughys menehtyi ja täten jätti Nareen yksin. Koska uutta kuningasparia ei koskaan voitu kruunata alkoi lohikäärmeiden aika hiljalleen hiipua ja unohtua.
Uskotaan, että Ughysin ruumis lopulta maatui sijoilleen meren ympäröimänä ja muodosti Lunaen saaren. Puolisonsa menettänyt Nare itki joka yö, kunnes kohosi kuunsirpiksi taivaalle, valvomaan puolisonsa loputonta unta. Uskotaan myös, että jokaisena pilvettömänä yönä Nare kulkee kuunsiltaa pitkin puolisonsa luo, jotta kaksikko voisi viettää edes hetken yhdessä.
Lohikäärmeparit vähenivät kuitenkin vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän ihmisen löytäessä tiensä niiden maailmaan. Olentoja surmattiin surutta, niiden maita poltettiin ja ryöstettiin, pienempiä lohikäärmeitä valjastettiin jopa orjatyöhön. Ihminen oli julma ja armoton, eikä tuon ahneudella tuntunut olevan rajoja.
Viimeiseksi kuningaspariksi valittiin kaunis kultavalkea lohikäärme, Nare Suojelija, sekä hopeasuomuinen Ughys Lempeä. Ne olivat suotuisa, odotettu valinta ja uuden kuningasparin olisi määrä solmia heidän ja ihmisen välille sopimus rauhasta. Parin kruunajaisia juhlittaisiin kesäkuukausina, jonka jälkeen ne hallitsisivat seuraavat neljä vuosisataa, lohikäärmeiden kulta-aikaa.
Tämä ei kuitenkaan käynyt kaikille. Atirth Pimeäntuoja oli katkera ja oikukas punasuomuinen lohikäärme, joka tunnettiin rakkaudestaan rikkauksia ja valtaa kohtaan. Atirth, joka oli aina syvästi rakastanut Narea saamatta vastakaikua, kuulikin pian uuden hallitsijaparin valinnasta. Katkera peto ilmestyi taistelemaan paikastaan lohikäärmeiden kuninkaana ja haastoi Ughysin. Kunniansa, paikkansa ja rakkaimpansa puolesta Ughys otti haasteen vastaan.
Verinen kamppailu kesti kokonaisen talven ja kevään, jonka jälkeen Atirth viimein hävisi. Juuri kruunajaistensa aattona taistelun uuvuttama Ughys menehtyi ja täten jätti Nareen yksin. Koska uutta kuningasparia ei koskaan voitu kruunata alkoi lohikäärmeiden aika hiljalleen hiipua ja unohtua.
Uskotaan, että Ughysin ruumis lopulta maatui sijoilleen meren ympäröimänä ja muodosti Lunaen saaren. Puolisonsa menettänyt Nare itki joka yö, kunnes kohosi kuunsirpiksi taivaalle, valvomaan puolisonsa loputonta unta. Uskotaan myös, että jokaisena pilvettömänä yönä Nare kulkee kuunsiltaa pitkin puolisonsa luo, jotta kaksikko voisi viettää edes hetken yhdessä.
Lohikäärmeiden aika on jäänyt Arcaliksen kansojen muistoihin ikiaikaisena tarinana ja lastensatuna, jonka todenperäisyydestä ei aina välttämättä edes välitetä. Tarinoilla on sentimentaalista painoarvoa ja uskomuksien pohjalta järjestetään erityisesti fafnirien keskuudessa erilaisia juhlia.
