Post by ilyun on Feb 10, 2023 11:37:10 GMT

Nimi Khione Beinenhri Usvakuiskaaja | Laji Fafnir | Ikä 30 | Asema Maantierosvo | Asuinpaikka Liikkuu paljon ympäriinsä, mutta maantierosvoilla on tukikohta piilossa syvällä Silvestren metsässä
***
Magia
Khione pystyy nostattamaan läheisyyteensä sumun, joka voi olla jopa niin sakea, ettei sen syleilyssä näe eteensä. Sumu ulottuu noin parin metrin säteelle naisesta. Hän käyttää kykyään hyödyksi rosvoilussa, mistä hänen lisänimensä onkin peräisin.
Luonne
Khionessa on surua ja vihaa, jotka ovat peruja petetyksi ja hylätyksi tulemisesta. Hän suhtautuu muihin olentoihin varauksella ja luottaa vain harvoihin ja valittuihin. Hän on selviytyjä, joka on luonut itselleen kovan kuoren suojellakseen herkkää sisintä - sillä sellainen on vielä olemassa. Maantierosvona ei tarvitsekaan olla mitenkään erityisen ystävällinen ja lämminhenkinen saadakseen työnsä tehtyä.
Nainen on älykäs ja nokkela, mikä on pitänyt hänet hengissä. Hän antaa mielellään itsestään tunteettoman kuvan, vaikka sisimmässään on vahvasti ja voimakkaasti tunteva olento. Khione on kateellinen jokaiselle aateliselle oli tuo ihminen tai fafnir, sillä hän olisi voinut elää samanlaista elämää, jos isä ei olisi koskaan mennyt uusiin naimisiin.
Menneisyys
Aatelisperheen pieni esikoistytär syntyi yönä, jolloin taivaalla paistoi verenpunainen kuu. Synnytys koitui äidin kohtaloksi ja nimen Khione saanut tyttö kasvoi isänsä ja palvelijoiden hellässä huomassa siihen asti, kunnes isä meni uusiin naimisiin Khionen ollessa 8-vuotias. Alkuun kaikki oli hyvin, mutta äitipuoli alkoi olla mustasukkainen lapselle, joka oli isänsä kallein aarre ja silmäterä. Turhamainen äitipuoli taisi olla kateellinen myös Khionen kauneudesta, joka oli alkanut näkyä tytön kasvaessa.
Kartanossa alkoi hiljalleen liikkua huhuja siitä, että Khione olisi jollain tavalla kirottu. Olihan tyttö syntynyt verikuun alla, ei sellainen voinut tietää mitään hyvää. Ja hirveän hiljainen, omiin ajatuksiinsa uppoutuva. Huhut vain vahvistuivat, kun yksi palvelusneidoista kuoli syötyään myrkytettyä omenaa. 15-vuotias Khione oli syönyt samassa korissa olleita omenoita, jotka hänen äitipuolensa palkkaaman (ja valehtelemaan lahjoman) alkemistin mukaan olivat kaikki myrkytettyjä. Koska Khionelle ei ollut käynyt mitään, oli hänen pakko olla jollain tapaa kirottu. Äitipuoli sai kartanon väen jopa uskoteltua siitä, että tyttö oli tahallaan syöttänyt myrkytettyjä omenoita palvelustytölle.
Khione yritti vakuuttaa olevansa syytön, mutta taitava manipuloija äitipuoli oli saanut jopa isän kääntymään omaa silmäteräänsä vastaan palvelusväen pelätessä tyttöä. Isän alaisuudessa olevalle metsästäjälle maksettiin tytön "kadottamisesta" metsään. Metsästäjä ei kuitenkaan koskaan palannut takaisin eikä tuota löydetty mistään, eikä myöskään Khionesta kuultu Lunaella muutamaan vuoteen tämän jälkeen. Seitsemän vuotta myöhemmin Arcaliksessa teillä kulkevat alkoivat kohdata yllättäviä sumuja ja he tulivat ryöstetyksi. Usvakuiskaajaksi ristitty maantierosvo muistuttaa aikalailla Beinenhrin vuosia sitten kadonnutta tytärtä, mutta voisiko tuo olla sama henkilö?
Ulkonäkö
Pitkä, 180-senttinen nainen. Vartalo on laiha Khiornen nähtyä välillä nälkää metsässä eläessään. Naisessa on kuitenkin jäntevyyttä varsinkin käsivarsissa ja jaloissa hänen elettyään metsässä monta vuotta kulkien paikasta toiseen. Ryhdissä ja eleissä on edelleen häivähdys aatelisesta kasvatuksesta. Fafnirilla on pitkä häntä, jonka päässä oleva mustakarvainen tupsu on usein letitetty.
Nippelitietoa:
> Ei käytä sukunimeään, esittäytyy pelkällä etunimellä, jos nimen kertominen on jotenkin oleellista
> Taitava jousen ja veitsien kanssa
> Kuvassa käytetty pohjana Artbreeder.com:ia, jota itse muokattu eteenpäin